Yhteenveto kaudesta 2009

Nyt on tullut aika tehdä yhteeveto kuluneesta kaudesta. Ja millä muulla se on helpompi aloittaa kuin tilastoilla. Tässäpä siis tietoja numeroina.

Kausi alkoi 4.11.2008 ja päättyi 4.10.2009

Pelaajia kauden alkaessa 20.

Lopettaneita pelaajia kauden aikana 3.

Aloittaneita pelaajia 2.

Pelaajia kauden lopussa 19.

Joukkueen yhteisiä tapahtumia kauden aikana 135 joista

Harjoituksia 109

piirinsarja pelejä 12

Alueliiga turnauksia 4 joissa yht. 8 peliä

Turnauksia 2 joissa 7 peliä (toinen oli oma miniturnaus)

Harjoituspelejä 6

Muut tapahtumat 2 (ryhmäytyminen ja päättäjäiset)

Varmastikin jokainen valmentaja asettaa itselleen ja joukkueelleen jonkinlaisia tavoitteita kauden alussa ja tarkastelee niitä pitkin kautta. Niin myös mekin.

Ja jotta tämä ei menisi vanhojen fraasien lässyttämiseksi henk.koht taidosta ja pelinoppimisesta niin kerron mieluummin mitä on suunnilleen tapahtunut. Eikä juttua kannata muutenkaan ottaa liian vakavasti.

Marraskuu ja Suomen talvi näyttää parhaat puolensa, vettä ja loskaa. Väliin vähän pakkastakin että ihmislapsi tuntisi olonsa varsin positiiviseksi. Ulkona ei voinut tehdä juuri muuta kuin koulumatkan tai vaihtoehtoisesti työmatkan ja nekin hieman pitkin hampain. Joukkue kuitenkin aloitti treenikauden ja uutuutena harjoitteluun oli otettu mukaan torstailenkki. Tavallaan lenkki oli hyvä mittari sille keneltä löytyy sitkeyttä ja intoa lähteä kurjallakin ilmalla pimenevään iltaan juoksemaan ja kohottamaan kuntoaan, kun vaihtoehtona on salkkareiden katselu kotisohvalla takkatulen lämmössä. No yksin mun ei kuitenkaan tarvinnut lähteä lenkille sillä yleensä oli 5-8 pelaajaa juoksemassa, mutta kerran lähdettiin Iineksen kanssa kaksin.

Muut treenipäivät meillä oli tiistai ja sunnuntai ja ne vietettiin liikuntahallin salissa ja juoksuradalla. Salitreeneissä treenattiin paljon pallon käsittelyä ja perustaitoja. Näihin treeneihin me saimme Patun kanssa hyvää vetoapua, kun Syrjäsen Heini ja Hymylän Linda kävivät näyttämässä miten se pallo tottelee myös tyttöjen jalassa. Ja näiden kahden nuoren neidin avulla jokaisen pelaajan pallonkäsittelytaitoa saatiin vietyä pitkä askel eteenpäin. Muutenkin oli hienoa että Syke ja Linda lähtivät hommaan mukaan, sillä aivan liian vähän käytetään entisiä ja nykyisiä pelaajia nuorempien joukkueiden harjoituksissa. Toinen hyvä asia heidän ja Janin mukana olosta oli se, että saatiin enemmän pienryhmä harjoittelua kuin mitä olisi kahdella valmentajalla saatu.

Sunnuntaisin oli ennen salivuoroa juoksurata treenit ja siellä keskityttiin koordinaation ja tasapainon parantamiseen. Onneksi JanPalla ja Janakkalan kunnalla on hyviä apuvälineitä kuten tasapainolaudat ja koordinaatio tikapuut, näillä yksinkertaisilla välineillä saatiin harjoituksista monipuolisempia.

Talven pimeys ja salitreenit ovat melkoinen koetinkivi. Ja hetkittäin joukkueesta olikin aistittavissa pientä uupumusta. Onneksi saimme kuitenkin aina silloin tällöin mahdollisuuden käydä Pullerihallilla (kiitos B-tytöt ja Pekka). Ne olivatkin joukkueelle oikein juhlapäiviä kun päästiin salista ja lenkkipolulta jonnekin muualle treenaamaan tai pelaamaan. Tosin se tammikuinen tampereen reissu oli kaukana juhlapäivästä.

Talvi parhaimmillaan (kevättalvi) on hienoa aikaa. Loska on vaihtunut lumeksi, päivät pitenevät ja ulkona rupeaa viihtymään. Niin mekin teimme ja helmikuun alussa käynnistimme Turengissa hankifutis buumin. Tämä oli tietyllä tapaa huono asia, sillä kahden viikon päästä ala-asteen kenttä oli sellaisessa kunnossa ettei sinne uskaltanut mennä ilman jääpiikkejä. Pitipä siis palata takaisin lenkkien pariin. Onneksi talvi oli jo taittanut selkänsä ja kevät teki kovaa tuloaan.
Kaikista olosuhteista johtuvista tekijöistä riippumatta talven treenit menivät hyvin.

Yksi talven mielenkiintoisimmista tapahtumista oli se miten pelaajat odottivat testipäiviä (Beep, loikat, lihaskunto) ja jos ne jäivät väliin niin kyseltiin mahdollisuutta suorittaa ne jälkeenpäin. (Edelliset pelaajani alkoivat sairastella aina viikko ennen testejä ja pitivät vielä pari viikkoa testien jälkeen lepohetkeä ettei tauti uusiutuisi).

Viimein kevät oli tosiasia ja päästiin ulos (ala-asteen hiekalle), tosin aluksi omalla vastuulla kun kunnan miehet olivat ilmeisesti hukanneet lanansa ja kenttää ei saatu kolmeen viikkoon tasoitettua. Kevään mukana tuli kyllä muutama lieveilmiökin kuten hirveä määrä ylimääräistä energiaa jota ei saatu suunnattua oikeisiin asioihin. Tästä johtuen pari ensimmäistä viikkoa muistuttikin enemmän Sirkus Sariolan esityksiä kuin jalkapallojoukkueen treenejä. No se oli nopeasti ohimenevää ja normaali järjestys palasi kentille. Vaikka ala-asteen kenttä ei mikään paras paikka harjoitteluun olekaan, on meidän tyytyminen siihen mitä meille on tarjolla ja otettava siitäkin kaikki irti. Ja muistetaan vielä sekin että kaikilla ei ole edes sellaista kenttää tarjolla. (alla pari esimerkkiä)

Ala-asteen kentällä aloimme käydä enemmän pelillisiäkin asioita läpi, sillä lisätila antoi siihen mahdollisuuden. Nopeasti tytöt sen oivalsivatkin että tällä kaudella mennään syöttelemällä ja turha roiskiminen ja rajojen yli purkaminen saa luvan loppua. Ja oli siitä hiekka kentästä se hyöty että syötön vastaanottaminen oli aika haasteellista kun pallo saattoi ottaa pompun ihan mistä vaan. Eli ei tullut helppoja palloja. Eikä niitä tullut myöskään Alueliigan ensimmäisessä turnauksessa pullerillakaan. Oli meinaan tiputtanut melkoisesti lunta pullerin kentille edellisyönä ja lisäksi koko päivän puhalsi navakka tuuli joka riepotteli pallon lisäksi myös pelaajia. Siellä päivän kovimmasta suorituksesta vastasi NiceF:n valmentaja, joka seisoi neljä peliä putkeen kentän laidalla.

Välillä kävimme mallinkaisten leirikeskuksessa ryhmäytymässä ja siitä on oma juttunsa D-tyttöjen sivuilla. Kyllähän sielläkin sattui ja tapahtui, mutta eniten jäi kaivelemaan karmeat tappiot sing star pelissä (vieläkin siitä saa kuulla).

Ja sitten tuli se päivä kun joukkue pääsi korkkaamaan Liinalammen nurmen. Nyt pääsimme käyttämään hyväksemme lähialueiden parhaita harjoitus- ja peliolosuhteita. Kyllä siitä vaan jotenkin nauttii enemmän kun saa olla aidolla jalkapalloalustalla. Liinalammella se syöttöpelikin sitten alkoi lopullisesti loksahtaa kohdalleen.

Alkukesän pelit olivat melkoista vuoristorataa, sillä vaikka joukkue pelasi hyvin, olivat maalit kortilla ja vastaavasti vastustajat iskivät hyvällä prosentilla. Onneksi emme kuitenkaan lähteneet muuttamaan sitä ajatusta joka meillä oli, sillä pitkänpallon vetäjiä löytyy suomestakin ihan riittävästi. Sitkeästi harjoittelimme syöttöillä rakentamista ja erilaisia ratkaisumalleja haettiin erilaisiin tilanteisiin ja vaihtoehtoja tarjottiin hyökkäysten päättämiseen sekä pelin avaamiseen. Mitään vakio mallia ei annettu, sillä jos pelaaja ei saa ajatella itsenäisesti peliä, niin pelaajan luovuus on tapettu siihen paikkaan. Alkukesästä saimme vielä valmennustiimiimme sellaista osaamista jota meillä ei riittävästi ollut, sillä Juha tuli mukaan ja otti maalivahdit omaan huomaansa. Tämä oli meille kaikille tosi iso asia, sillä nyt saivat maalivahditkin henkilökohtaista valmennusta.

Tauolla itseeni iski tekemisen puutteessa tarve järjestää joukkueelle oma miniturnaus. Tämä innovaatio muuttui entistä voimakkaamaksi siinä vaiheessa kun näin piirinsarjan otteluohjelman syyskierrokselle. Kolme peliä kahdessa viikossa ja neljä viikkoa taukoa. Samalla päätettiin lähteä joukkueen kanssa Kauhajoen messucupiin. Molemmat tapahtumat olivat hyviä osumia, sillä niissä joukkue todellakin nautti yhdessäolosta. Käytiinpä siinä ohessa seuraamassa jalkapalloa myös Nokialla ja Tampereella, mutta niistä ei sen enempää.

Syksyllä joukkue reissasi aika paljon. Oli Kauhajoki, Ylöjärvi sekä Pori. Ja kyllähän se tietyllä tapaa pittä paikkaansa, että linja-autossa on tunnelmaa. Sillä kauden parhaat jutut kerrottiinkin juuri pitkien pelireissujen paluumatkalla. Ja näytteleväthän ne eväätkin isoa osaa pelimatkoilla.

Viimein kauden pelit oli pelattu ja joukkuetta odotti ansaittu tauko. Tosin omat päättäjäiset pidettiin heti viikon päästä.

Lopuksi vielä! Pääsimmekö tavoitteeseemme? Mielestäni kyllä. Sillä joukkue pelasi rakentaen peliä syötöillä ja siinä missä monet muut joukkueet purkivat varmasti rajoista yli, pyrkivät meidän pelaajat pitämään ja suojaamaan palloa.

Yksi asia josta olen joukkueessa todella ylpeä. Vaikka harjoituksissa ei juurikaan pelattu, vaan käytettiin aikaa perusasioiden ja pelillisten asioiden parantamiseen, ei pelaajilta kuulunut murinoita ja kyselyitä "koska pelataan".

Tähän päättyvät JanPan D-tyttöjen 2009 Blogin kirjoitukset. Joten loppuun vielä kiitokset jaksamisesta.

TÄMÄ KAUSI OLI JOUKKUEELTA HIENO SUORITUS JA SIITÄ KIITOS KAIKILLE JA JOKAISELLE ERIKSEEN!!!

D-tyttöjen päättäjäiset

D-tytöt pitivät joukkueen päättäjäiset 4.10.2009. Tällä kertaa tarkoituksena oli tarjota pelaajille joitakin sellaisia elämyksiä jotka ovat suomessa jokaisen saatavilla, mutta liian usein ne jäävät kokematta omaa laiskuuttaan. Eli lähdimme siis tutustumaan suomen luontoon.

Lähtö oli aamu kymmeneltä turengin Nesteeltä ja siitä alkoi siirtymä pikkuteitä pitkin Mallinkaistenjärven virkistysalueelle. Pelaajat eivät tienneet vielä määränpäätä, ja tämä saikin aika monen ajatukset juoksemaan suhteellisen villisti. Virkistysalueelta alkoi patikkaretki kohti seuraavaa kohdetta. Välillä oli kuitenkin tarkoitus pysähtyä pariin otteeseen. Ja ensimmäinen pidempi tauko pidettiin matkan varrella olevalla lähteellä josta pelaajat saivat maistaa aitoa suomalaista lähdevettä suoraan lähteestä eikä pullosta. Tällaisista luonnon varoista meidän pitää olla ylpeitä ja pitää niistä hyvää huolta, sillä juomakelpoiset lähteet alkavat olla ainoastaan pohjoismaiden etuoikeuksia.

Ja matka jatkui kohti seuraavaa taukoa. Kiitos janakkalan kunnalle että ovat raivanneet ja merkinneet järven rantareitin uudestaan, sillä ojien ylitykset ja metsässä kulkeminen oli helppoa kun ei tarvinnut raivata itse tietään ryteiköiden läpi.

Seuraava tauko pidettiin karkkuniemen laavulla, jonne sytytettiin tulet erätunnelmaa ja lämpöä luomaan. Primusmaistereina tässä toimenpiteessä toimivat Lotta ja Juha. Ja heillehän lyötiin hurjat paineet niskaan, sillä keväällä kaikki tulet saatiin yhdellä tikulla syttymään, miten kävisi tällä kertaa? Ja niinhän siinä kävi että tälläkin kertaa vain yksi raapaisu riitti ja nuotio paloi iloisesti.

Pelaajat jäivät laavulle ja me lähdettiin Patun ja Juhan kanssa valmistelemaan seuraavaa kohdetta ja pelaajille tarkoitettua yllätystä. Sillä aikaa kun me Patun kanssa viimeistelimme ylläriä, kävi Juha hakemassa pelaajat lähemmäksi itse kohdetta. Ja niin jokainen pelaaja tuli yksi kerrallaan noutamaan oman muistomitalinsa kuluneesta kaudesta. Ja ennen palkinnon saamista oli voitettava omat pelkonsa ahtaita, pimeitä ja hieman koleita paikkoja kohtaan, sillä palkinnot olivat luolan sisällä 7-10 metriä suuaukolta (ketään ei pakotettu ja jos ei yksin uskaltanut sai ottaa kaverin mukaan). Ja vaikka muutama pelaaja ensin hieman aristelikin, niin he voittivat itsensä ja hakivat palkintonsa. Luola oli valaistu muutamalla kynttilällä jotta tulisi lisää tunnelmaa eikä luolassa olisi liian valoisaa. Taskulamppua käytettiin ainoastaan silloin kun halusi nähdä kuinka pitkälle luola jatkuu.

Luolassa käynnin jälkeen oli mahdollisuus opetella kartanlukua sekä kompassin käyttöä, eli siis niitä hyödyllisiä erätaitoja joita jokainen metsässä liikuja tarvitsee. Muutamat pelaajat olivatkin jo entuudestaan melkoisia hakoja kyseisissä asioissa.

Aika moni pelaaja halusi käydä luolassa vielä toistamiseen ja nyt olikin meille valmentajille helppo homma kun luolasta piti hakea tunnelma kynttilät pois, niin vapaaehtoisia löytyi puolijoukkueellista (vielä kun sama into saataisiin treenien jälkeen pallojen keräämiseen).

Ja sitten olikin paluumatkan aika. Matkalla tosin vielä pysähdyttiin laavulle paistamaan makkaraa (tämähän on erämiehen päivän kohohetki). Siinä makkaran paiston ohessa oli myös aikaa puhua menneestä kaudesta ja nyt oli puheenvuoro annettu pelaajille, sillä valmentajathan ovat kauden mittaan olleet joskus vähän liikaakin äänessä. Ja pelaajienkin puheista päätellen kaudesta jäi hyvä maku.

Viimein oli tullut aika lähteä kotiin ja tavallaan päättää tämän hienon joukkueen yhteinen taival tässä muodossa (vielä yksi yhteinen tapahtuma seuran päättäjäiset 25.11.2009). Itselleni kaudesta jäi hienot muistot ja kiitos siitä kuuluu jokaiselle pelaajalle sekä kaikille mukana olleille vanhemmille.