Lähtö oli aamu kymmeneltä turengin Nesteeltä ja siitä alkoi siirtymä pikkuteitä pitkin Mallinkaistenjärven virkistysalueelle. Pelaajat eivät tienneet vielä määränpäätä, ja tämä saikin aika monen ajatukset juoksemaan suhteellisen villisti. Virkistysalueelta alkoi patikkaretki kohti seuraavaa kohdetta. Välillä oli kuitenkin tarkoitus pysähtyä pariin otteeseen. Ja ensimmäinen pidempi tauko pidettiin matkan varrella olevalla lähteellä josta pelaajat saivat maistaa aitoa suomalaista lähdevettä suoraan lähteestä eikä pullosta. Tällaisista luonnon varoista meidän pitää olla ylpeitä ja pitää niistä hyvää huolta, sillä juomakelpoiset lähteet alkavat olla ainoastaan pohjoismaiden etuoikeuksia.
Ja matka jatkui kohti seuraavaa taukoa. Kiitos janakkalan kunnalle että ovat raivanneet ja merkinneet järven rantareitin uudestaan, sillä ojien ylitykset ja metsässä kulkeminen oli helppoa kun ei tarvinnut raivata itse tietään ryteiköiden läpi.
Seuraava tauko pidettiin karkkuniemen laavulla, jonne sytytettiin tulet erätunnelmaa ja lämpöä luomaan. Primusmaistereina tässä toimenpiteessä toimivat Lotta ja Juha. Ja heillehän lyötiin hurjat paineet niskaan, sillä keväällä kaikki tulet saatiin yhdellä tikulla syttymään, miten kävisi tällä kertaa? Ja niinhän siinä kävi että tälläkin kertaa vain yksi raapaisu riitti ja nuotio paloi iloisesti.

Pelaajat jäivät laavulle ja me lähdettiin Patun ja Juhan kanssa valmistelemaan seuraavaa kohdetta ja pelaajille tarkoitettua yllätystä. Sillä aikaa kun me Patun kanssa viimeistelimme ylläriä, kävi Juha hakemassa pelaajat lähemmäksi itse kohdetta. Ja niin jokainen pelaaja tuli yksi kerrallaan noutamaan oman muistomitalinsa kuluneesta kaudesta. Ja ennen palkinnon saamista oli voitettava omat pelkonsa ahtaita, pimeitä ja hieman koleita paikkoja kohtaan, sillä palkinnot olivat luolan sisällä 7-10 metriä suuaukolta (ketään ei pakotettu ja jos ei yksin uskaltanut sai ottaa kaverin mukaan). Ja vaikka muutama pelaaja ensin hieman aristelikin, niin he voittivat itsensä ja hakivat palkintonsa. Luola oli valaistu muutamalla kynttilällä jotta tulisi lisää tunnelmaa eikä luolassa olisi liian valoisaa. Taskulamppua käytettiin ainoastaan silloin kun halusi nähdä kuinka pitkälle luola jatkuu.
Luolassa käynnin jälkeen oli mahdollisuus opetella kartanlukua sekä kompassin käyttöä, eli siis niitä hyödyllisiä erätaitoja joita jokainen metsässä liikuja tarvitsee. Muutamat pelaajat olivatkin jo entuudestaan melkoisia hakoja kyseisissä asioissa.
Aika moni pelaaja halusi käydä luolassa vielä toistamiseen ja nyt olikin meille valmentajille helppo homma kun luolasta piti hakea tunnelma kynttilät pois, niin vapaaehtoisia löytyi puolijoukkueellista (vielä kun sama into saataisiin treenien jälkeen pallojen keräämiseen).
Ja sitten olikin paluumatkan aika. Matkalla tosin vielä pysähdyttiin laavulle paistamaan makkaraa (tämähän on erämiehen päivän kohohetki). Siinä makkaran paiston ohessa oli myös aikaa puhua menneestä kaudesta ja nyt oli puheenvuoro annettu pelaajille, sillä valmentajathan ovat kauden mittaan olleet joskus vähän liikaakin äänessä. Ja pelaajienkin puheista päätellen kaudesta jäi hyvä maku.
Viimein oli tullut aika lähteä kotiin ja tavallaan päättää tämän hienon joukkueen yhteinen taival tässä muodossa (vielä yksi yhteinen tapahtuma seuran päättäjäiset 25.11.2009). Itselleni kaudesta jäi hienot muistot ja kiitos siitä kuuluu jokaiselle pelaajalle sekä kaikille mukana olleille vanhemmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti