lauantai 19. syyskuuta 2009

19.9.2009 Y-Ilves - JanPa 5-1 (2-0)

Niinpä niin! Voitoistahan on aina helpompi kirjoittaa ja löytää positiivisia asioita kuin tappioista. Tosin joskus tappiostakin oppii enemmän kuin kymmenestä voitosta. Toivottavasti tänään oli sellainen päivä josta otimme oikein kunnolla opiksi. Olihan positiivinen aloitus.

Ja sitten itse peliin. Kohtuullinen aloitus ja kaikki näytti hyvältä, kunnes kaveri sai kulman ottelun kolmannella minuutilla. Hyvä anto takatolpalle ja puskemalla pallo verkkoon. Maalin jälkeen hetkittäisiä heräämisiä ja tilanteita vastustajan maalille, mutta ei yhtään vetoa maalia kohden. Voinemme siis puhua näennäishallinnasta. Kymmenennellä minuutilla Y-Ilves toisti kulmansa tosin tällä kertaa toiselta puolelta. Tilanteessa meidän pelaajilla oli varmastikin mukavuuskertoimet korkealla, sillä kukaan ei tehnyt elettäkään vastustajan maalin estämiseksi, ja tilanteessa vartioitiin ja seurailtiin vain oman joukkueen pelaajia. Ei ole hyvä asia se. Maalin jälkeen tahkoiltiin enimmäkseen keskialueella ja hetkittäin käytiin hätyyttelemässä puolin ja toisin maalivahteja. Mitään huikeita suorituksia ei ainakaan JanPan pelaajilta nähty jakson loppuun mennessä. Joten eka jakso 2-0 Y-Ilvekselle.
Tauolla yritettiin valaa uskoa omille pelaajille, mutta kaikki kiteytyi yhteen lauseeseen "kyvytön neuvoi halutonta tekemään tarpeetonta" ja siinä oli käytännössä koko ottelun kuva.
Muutama pelaaja nostikin tasoaan toiselle jaksolle, mutta luvattoman moni antoi periksi ja jätti oman osansa hoitamatta, tässä pitää katsoa myös kriittisesti valmennuksen suuntaan. Eli tehtiinkö me kaikki asiat niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista (Päivän pakollinen martyyri osio). No Y-Ilves ainakin teki ja antoi läksyä siitä miten erikoistilanteet käytetään hyväksi, sillä kolmas maali tuli vaparista. Neljännen vastustaja teki läpiajosta. Vasta tämän jälkeen sai JanPakin pilattua edes vähän vastustajan maalivahdin päivää kaventamalla Ainon toimesta 4-1. Vastustaja iski vielä loppuun läpiajosta 5-1 ja ottelu oli kättelyitä vaille valmis.
Lauantain ottelu oli JanPan pelaajille ja valmentajille hyvä muistutus siitä mitä asenne merkitsee jalkapallo otteluissa. Ja vaikka se Juhani Tammisen lanseeraama fraasi 95/50 alkaa hiljalleen ärsyttää niin otetaan se vielä kertaalleen. 95% keskittyminen vastaa 50% suoritusta. Ja tänään se näkyi selvästi. Näihin tunnelmiin ja tästä pelistä ei puhuta enään sanallakaan. Ja onneksi sunnuntaina on Porissa kaksi mahdollisuutta kiillottaa omaa kilpeään.

Ei kommentteja: